Älypää Pelit

Saturday 5th of July 2008
2355 players
Username   Password
 

 Remember Me

 

Pelit tilastot

Total 979 954 535
games played!
Total 180 629 questions
in the games.
 

 Giarko

Send a message    Ask as friend     

SearchGiarko *****

Kas kummaa 13.6.2008 klo 20:00

Eilinen peli sarjamme heikointa joukkuetta vastaan ehtinyt vanhentua kuin viitisen minuuttia kun peli oli jo ratkennut. Tein itse meidän avausmaalin suunnilleen ensimmäisestä hyökkäyksestä ja joukkuekaveri teki toisen heti seuraavasta. Taidettiin vähän hölmistyä itsekin hyvää alkua,sillä tauolle mentiin näistä 2-0 lukemista, vaikka paikkoja lisäosumiinkin olisi ollut.

Toisella puoliajalla lyötiin painetta vastustajan maalille lisää ja saimme tehtyä kaksi maalia lisää. Paikkoja oli toki tehdä paljon enemmänkin. Kyllä oli kiva tunne lähteä vaihteeksi kentältä voittajana. Ja kyllä se kieltämättä lämmittää myös mieltä kun sain tehtyä yhden maalinkin. Seuraavaa odotellessa...

Hieman on tullut nyt passivoiduttua Älypään suhteen. Ei enää tahdo ehtiä tai jaksaa pelata kuten ennen. Velttoilun huomaa myös siinä että tulokset ovat huonontuneet. Se toisaalta on ihan loogista että kun pelaa enemmän niin todennäköisyys tehdä kova tulos on myös suurempi. Ehkä sitä taas jossain vaiheessa innostuu uudestaan pelaamaan kuin vanhaan "hyvään" aikaan. Vaan kesällähän varmasti kannattaakin tehdä myös muuta kuin vain istua kotona koneen äärellä.

 

 

 

 

 

paluu vanhaan 8.6.2008 klo 12:59

Kausi on nyt vanhentunut muutaman pelin lisää ja tässä vaiheessa voi todeta, että ilo mukavista peli-illoista,tiukoista peleistä ja voitonhuuman tunteesta taisi olla ennenaikainen. Kauden kahta ensimmäistä peliä lukuun ottamatta ollaan kyllä jääty ihan vastaantulijoiksi peleissä. Tai on siellä ollut toki hyviäkin hetkiä mutta kokonaisuutena vastustajat ovat kyllä voittonsa ansainneet.

Seuraavassa pelissä vastaan asettuu lohkon tämänhetkinen jumbo, jolla on pistesarakkeessa pyöreä nolla. Tämä pitäisi pystyä hoitamaan tai sitten on edessä tuskaisia hetkiä kun koittaa pelit sarjan kärkijoukkueita vastaan.

Ai että mikä meidän pelissä mättää? Ehkä suurimpana miinuksena se että emme osaa pelata palloa maata pitkin rauhassa omille pelaajille vaan homma menee roiskimiseksi. Tuohon pelityyliin taas osaltaan vaikuttaa se että pallottomien pelaajien liike on niin heikkoa ettei lähelle voi syöttää. Tuuriakaan ei kyllä ole ollut viime peleissä mukana. Meillä kun ei taitoa ole niin pitäisi yrittää pärjätä onnella.

 

 

 

 

 

Kas kummaa 17.5.2008 klo 18:44

Kauden toinen peli alkoi jo niin ikävästi että ehti tulla edelliskauden muistot mieleen. Vastustaja käytti palloa kerran meidän maalikehikossa ja vieritti maaliviivaa hipoen takatolpan ohi ennen kuin he laittoivat sen sitten maaliin sisään. Tämä kaikki jo pelin ensimmäisen 10 minuutin aikana. Jatkossa tahti kentällä muuttui kun vastustaja lopetti hyökkäämisen ja keskittyi puolustamaan johtoa. Selvisivät melkein kunnialla loppuun, kunnes muutama minuutti ennen loppuvihellystä saimme tehtyä tasoitusmaalin. Ansaitusta tasapelipisteestä huolimatta pelistä jäi vaisu kuva, kun paikkoja olisi ollut useampaankin maaliin ja peliote oli selkeästi meillä. Vaan eipä tiedä miten tärkeä tämäkin piste kauden päätteeksi on.

 

Tilastovoitto! 9.5.2008 klo 19:22

Kausihan pyörähti kivasti käyntiin kun saatiin ekasta pelistä saaliiksi 3 pistettä tasaisen väännön päätteeksi, siis voitettiin 1-0. Ja vaikka vähän jäävi asioita tuomitsemaan olenkin niin voitto oli kyllä ansaittu, paremmalla viimeistelyllä tai tuurilla olisi voitu tehdä enemmänkin maaleja. Juhani Tamminen oli oikeassa todetessaan että on keskimäärin mukavampi voittaa kuin hävitä. Tuntui hyvältä pelin jälkeen. Edellinen voitto oli elokuulta 2006, joten olihan tuosta jo tovi vierähtänyt:)

 

Nyt vain alkoi harmittaa kun jää pari peliä toukokuussa väliin sen takia että on muuta menoa peli-iltoina. Ja baarivisatkin jää kesän aikana väliin kun ne on samana iltana kuin futispelit. On siis parhaimmillaanniin kiirettä että pitäisi olla peräti kolmessa paikassa yhtä aikaa. Ollako vai eikö olla?

Uusi kausi, vanhat kujeet 14.4.2008 klo 21:20

Paljastetaan aluksi blogin seuraajille viime syksynä esitetyn kysymyksen vastaus (ks. blogimerkintä 13.9.2007). Kekkosella ei ollut tarjota Fagerholmille töitä koska Fagerholm oli ammatiltaan parturi. Ja Fagerholm oli se kaveri, jonka UKK voitti niukasti vuoden 1956 pressanvaaleissa, siltä varalta jos joku ei sitä tiennyt.

Sitten asiaan. Uusi futiskausi on tulossa. Jokkuetta on taas kasattu ja sarjatasoakin tarkistettu sitten viime kauden jälkeen. Niin, vaikka viime kesänä väitin että ollaan jo alimmalla mahdollisella tasolla niin onnistuimme löytämään tien alaspäin. Jos ei nyt pärjää niin sitten voi keskittyä pelailemaan kavereiden kanssa pelkkiä pihapelejä.

Tässä kauden ennakkotunnelmia. Jatkoa seuraa...

 

 

 

Tasaisen varmaa työtä 13.9.2007 klo 18:37
Potkittiin futiskausi päätökseen tällä viikolla. Meillä ei suorituksen taso kesän aikana paljoa heilahdellut. Yhdessä pelissä oltiin viitisen minuuttia johdossa, mutta muuten oltiin kyllä ihan vailla mahdollisuuksia koko kauden ajan. Kaikki pelit toki alkoi 0-0 tasatilanteesta, joten joka pelissä oli ainakin teoriassa mahkut voittaa. Meidän joukkue teki kesän aikana 5 maalia ja meitä vastaan tehtiin 41 maalia, ei pisteen pistettä taulukossa.

Nyt pitäisi keksiä jotain kivaa raportoitavaa talven ajalle kun futissarjat ei pyöri. Pitäisiköhän kirjoittaa lähikuppilan tietokilpailujen menestyksestä ja parhaista vastaan tulleista kysymyksistä. Niille olisi varmaan kiinnostusta täällä. 

Tässä yksi kyssäri blogini lukijoille: Miksi UKK:lla ei ollut tarjota K.A.Fagerholmille töitä? (vastaus selviää helposti kuuklettamalla ja päättelemällä)
Ei käännettä parempaan -futiksessa 26.8.2007 klo 14:08

Koko kesän jatkunut (ja itse asiassa jo viime kaudella alkanut) tappioputki futiksessa on syönyt joukkueen itseluottamusta nyt niin pahasti että enää kaikkein fanaattisimmat harrastajat jaksaa käydä peleissä. Tällä viikolla homma tuli sitten siihen pisteeseen, ettei meillä ollut tarpeeksi pelaajia edes pelin aloittamiseen. Paikalla oli maalivahti ja viisi kenttäpelaajaa. Ei tarvinnut tuomarin edes pilliin viheltää vaan kirjoitti lappuun suoraan 0-3 ja lähti kalj...korjaan kahville.

Ois vielä kaksi peliä kautta jäljellä. Tarttis saada jostain a) lisää pelaajia, b) itseluottamusta c) onnea d) joukkuehenkeä.



Taas arki 9.8.2007 klo 21:35
Kesälomat on nyt takana ja arkinen aherrus on jälleen alkanut. Metallican keikka oli pettymys sillä en nähnyt lavasta kuin vajaat puolet kaiuitinrivistön takaa. Lipuissa ei ollut mitään merkintää siitä että olin ostanut liput näkörajoitetulle paikalle, jäi paha mieli.

Futispelit ovat jatkuneet samalla tavalla kuin ne loppuivat ennen kesätaukoa. Ollaan hävitty molemmat pelit, jotka meillä on ollut tauon jälkeen. Alkaa kypsyä koko lajiin vähitellen.

Ja onhan sitä tietysti jotain positiivistakin, mikä kuittaa kaiken muun murheen alleen. Tyttöystävän kanssa menee hyvin ja varattiin eilen etelänmatka tammikuulle. Siitä on kiva haaveilla yhdessä syksyn aikana kun ilmat viilenevät ja illat pimenevät.
   
Kesälomalla 2.7.2007 klo 16:17
Kesäloma on nyt puolessa välissä ja olen onneksi onnistunut sysäämään työasiat pois mielestä. Ei kai pitäisi seurata uutisia kun työantajan nimi on ollut siellä niin paljon esillä. Ensimmäisellä lomaviikolla olin Etelä-Ruotsissa ja Kööpenhaminassa, viimeinen lomaviikko on tarkoitus viettää Lapissa. Kesäloman huipennus on edessä 15.7 kun Metallica esiintyy Olympiastadionilla. Sieltä saa sellaisen sopivan tunnetilan (angstin) töihin paluuta varten.
 
Aiemmat blogimerkinnät ovat koskeneet futista, joten tiivitetään tähän tilanne. Harrastesarjassa on nyt kesätauko ja hävisimme kaikki alkukesän pelit selkein numeroin. Ensi vuonna kannattanee keskittyä ihan suosiolla pelkkiin pihapeleihin.

Jännä nähdä taas jos joku "kielisensori" vaivautuu lähettämään palautetta siitä kun pilkut eivät ole blogissani paikallaan tai yhdyssanat ovat pilkkoutuneet kahtia. Jonkunhan se täytyy toki kantaa huolta suomenkielen kehityksestäkin.
 
Vastustajalle hyvä mieli 30.5.2007 klo 22:03
Tänään hävittiin 7-1 (puoliajalla vielä 2-1). Ei oikein jaksa harmittaa kun vastusjajaoukkueen pelaajista oli aistittavissa sellaista aitoa innostusta ja onnistumisen tuomaa mielihyvää. Kyllä mekin vielä joskus...  
1 2  » 
 

Users now online

06:35  IpsiDei 
06:25  Zaco 
06:21  timofej 
06:21  onnipa 
06:21  santtu-sanna 
06:20  mamb0 
06:20  VEI 
06:18  LAAPUUAA 
06:18  Piketsu 
06:17  kaisu1 


Description Description
Picture Picture
Signed in Signed in

User pictures

User search

Last Registrations

 

New user pictures

 

More users