Älypää Pelit

Olemme vaimoni kanssa saaneet olla tänään vuoden ja yhdeksän kuukautta täyttävän Aaro-pojan hupulaisina Juhannusaatosta eiliseen päivään. Neljä vuorokautta meni hienosti, paitsi sunnuntaina Aaro itki hetkisen äitiään, lyödessään päänsä parisängyn päätyyn, sängyssä hyppiessään. Että poikaa sitten huvitti, moittiessani sänkyä: "hyi sänkyä kun kaadoit hyvän trapetsitaiteilijan!"

Aaron äiti ja isä kävivät kyläilemässä ystäviensä luona Barcelonassa, jonne oli tullut myös heidän tuttavapariskuntansa Australiasta.

Eilen illalla viedessämme Aaroa kotiinsa, kyseli vaimoni tuliko se ja se kassi mukaan, vastasin aina: tuli, tuli tai joo, joo!
Kuin salama kirkkaalta taivaalta, kysäisi Aaro turvaistuimeltaan: Tuliko ukki reppu mukaan? Hän päätti tasan kuukausi sitten alkaa puhua kaikki asiansa. Repussa oli hänen kaikkein rakkaimmat lelunsa, reppua ei kuitenkaan tarvinnut koko reissun aikana avata. Meillä itsellämme on kolme lasta, eikä kukaan noin nuorena ole täysin puhunut.

Tyttären pojasta se polvi paranee. Kyllä se ensinmäinen lapsenlapsi sitten sokaisee isovanhemmat! Ei omille lapsille ollut noin paljon aikaa, oli vain työ ja velat, joista parhaimmillaan joutui maksamaan 18 % korkoa.

Ei meillä eläkeläisilläkään aina niin helppoa ole ollut. Nyt elämä on mallillaan, satoi tai paistoi. Oikein hyvää kesää kaikille!

Tänään päättynyt edellä mainittu pyöräilutreeni meni mukavasti, joka päivä neljän viikon aikana pyöräilin vähintään 25 km, joskin kolme kertaa jouduin polkemaan yöllä, koska päivällä olin jossain muualla. Kilometrejä tuli 758 ja aikaa kului 45 h, 13 min ja 22 sek. Tämä oli hyvää treeniä, sillä kesäisin olen suorittanut viisi-kuusi kertaa 60 - 160 kilometrin päivittäisen lenkin.

Se uhoamani tipattomuus ei kuiteskaan pitänyt, vaan 22.5 olin saunaillassa ja siellä tuhoutui olutta, vodkaa ja konjakkia...
No, putki ei jäänyt päälle, eikä terveyteni kestäisi mitään viikon parin putkea.

Laiskana miehenä en ole blogiani juurikaan päivitellyt. Päähäni pälkähti lainata eilen lähettämästäni ykskäristä ote.

"Parikymmentä vuotta olen aloittanut äitienpäivänä pyöräilykampanjan; neljän viikon aikana pyöräilen joka päivä vähintään 25 km. Päätös on joka vuosi toteunut, paitsi parina vuotena se  on kuitenkin katkennut  ennalta sovittuun leikkausoperaatioon.

Sunnuntaista tähän päivään olen pyöräillyt 153,69 km 17,6 km/h keskinopeudella, huippunopeuden ollessa 42,4 km/h. Aikaa on kulunut 8 h 24 min 59 sekuntia. Asensin pyörääni lauantaina uuden kompuutterin, josta kävin äsken tiedot kopioimassa.  Nykyään ollessani eläkkeellä, on hyvä kun saa päivän mittaan valita itselleen sopivan ajankohdan, ei ole pakko lähteä sateeseen, niin kuin töissä ollessani iltaisin oli monasti tehtävä. Tänäänkin oli kuitenkin niin kova tuuli, että meinasin aivan paleltua."

 Sellainen lurjus se Jokkepoika vaan on, että  julkaisee täällä blogissa omia ykskäreitään. Vanha sanonta kuuluu: "ei se ole rikos , kun kotoaan varastaa." Näinhän se on, ellei hae vakuutusyhtiöltä korvauksia.

Töissä ollessani ei kuiteskaan joka päivä pyöräily onnistunut, oli messumatkoja ja muita esteitä.

Aika näyttää onko seuraavaan kontrolliin 12.6. mennessä yhtään arvot parantuneet. Olen vielä siitä outo hiippari, etten koskaan ole pystynyt pitämään tipatonta tammi-, enkä helmikuutaa, tämän jokavuotisen pyöräilyhullutuksen aikana tipattomuus ei ole tuonut paineita.

Lähdin tänään tallilta kuudentoista maissa suosikkitammallani metsälenkille, tienpäässä oli metsästysseuran mies varoittamassa maastossa olevasta karhusta. Karhu oli tuntia aikaisemmin nähty ohi ajavasta rekasta tallin laitumella, en viitsinyt palata takaisin vaan jatkoin matkaa. 
Kilometin päässä alkoi tamman pää nousta pystyyn ja korvat höröttaa kohti taivasta, parisataa metriä olin itsekin varuillani, kunnes hevonen alkoi hyppiä pystyyn ja korista kauhuissaan. Katsoin parhaaksi kääntyä takaisin, kotimatka taittui todella sutjakkaasti ja kauniilla ravilla. 

Lapsenlapseni yökyläreissu meni suhtkoht mukavasti. Lukuunottamatta pieniä kolhuja; ohimonsa hän löi ekailtana kaatuessaan senkin kulmaan, eilen hän putosi sängystä pää edellä parkettiin, onneksi oli peitto mukana.

Oli ilo seurata vierestä pienen lapsen riemua, hänen kohdatessaan vanhenpansa. Äitiään hän rutisti kaulasta ja halasi poski poskea vasten, ei kuitenkaan vielä osannut itkeä ilosta tai siitä, että miksi jätit minut moneksi päiväksi.

Tässä maistelen irlantilaisia olusia, mieleeni tulee vanha ajatus; "ei kannata lähteä merta edemmäksi kalaan!"

Viime torstaista ensi maanantaihin on perheessämme aikakausi, joka vastaa vuosia 1982, 1978 ja 1973, eli luonamme on vuoden ikäinen vauveli.

Aaron isä ja äiti lähtivät vanhimman poikani luokse Irlantiin ja toivat vesselin mummille ja ukille hupulaiseksi. Hyvinhän meillä on täällä aika kulunut, paitsi tyttäreni lähettää kaipaavia tekstiviestejä turhan usein, noin kolme kappaletta päivässä.  Vaikka niitä ei ääneen lueta, tuntuu Aaro tietävän keneltä viestit tulevat.  Entisellä kännykälläni hän on heti painelemassa vastausviestiä.

Lähetän kaikille pienten lasten äideille ja isille ruskanväriset syysterveiset. Tsemppiä ja voimia Teille kaikille! + kaikille tämän blogini lukeneille!

Tänään oli vaimollani ja minulla 38-vuotiskihlapäivä.  Muistan kuin eilisen päivän, kun ostimme Jaatisen kultasepänliikkestä sormukset.Kalevalasormukset ovat vieläkin in. Menimme juhlan kunniaksi Sohvin krouviin syömään ja olusille.

Soitin tänään tyttärelleni klo 11.30, että mitäs kuuluu? Ihan hyvää kuului; olivat lähdössä appiukon ja anopin kanssa kaatamaan uudelta tontiltaan puustoa, että kaivinkone pääsee kaivamaan perustusta.

Minähän heti ehdotin tulevani vaimoni kanssa mukaan, jovain apuhan kelpasi, eikun moottorisaha, bensaa ja öljyä takonttiin ja menoksi. Tunnin kuluttua olimme paikalla, kolmessa tunnissa homma tuli loppuun suoritetuksi. Kihlapäivämme kului siis savottahommien parissa.