Taisin menettää ainoan ystäväni täältä :( Tämä kukka on omistettu sinulle Argus |
| Pomeranian on koirarotu, joka tunnettiin ennen myös nimellä kääpiöpystykorva. Se on yksi viidestä saksanpystykorvarodusta. Saksanpystykorvat ovat kehittyneet kivikautisesta "suokoirasta" ja myöhemmin esiintyneestä "paaluasutuspystykorvasta" Alkuperä Keski- Eurooppalaisista ikivanhoista pystykorvatyypeistä polveutuvia pieniä pystykorvia vietiin 800-luvulla Englantiin, missä näistä jalostettiin kääpiömuoto pomeranian. Alun perin rotu oli saksalainen, mutta englantilaiset ovat jalostaneet sitä, minkä vuoksi Englantia on sittemmin pidetty rodun kotimaana. Ensimmäiset pomerianit tulivat Suomeen jo vuosisadan vaihteessa v 1920 ja on kaikista saksanpystykorvamuunnoksista suosituin. Varsinainen rodun kasvatus alkoi Englannista, Venäjältä ja Ruotsista tuoduilla koirilla. Saksassa rotua käytettiin vahtikoirina, jotka ilmoittivat vieraista kulkijoista. 1800-luvulla nämä pienet kääpiöpystykorvat olivat myös Euroopan hovien suosikkeja. Ulkonäkö Pomeranian valloittaa karvapeitteellään. Tiheän ja runsaan pohjavillan ansioista turkki on pystyssä ja tekee kokonaisvaikutelmasta pallomaisen. Lisäksi tuuhealla karvoituksella varustettu terhakka häntä on selän päällä. Turkki on helppohoitoinen ja säänkestävä. Sallitut värit:
Luonne ja käyttäytyminen Rodun ilme kertoo jo paljon sen luonteesta. Katse on tarkkaavainen ja vahtimisvietti on erityisen voimakas. Monet pomerianit ovat useimmiten epäluuloisia vieraita kohtaan ja haukkuvatkin hyvin herkästi. Rotumääritelmän mukaan pomeranian on aina valpas, eloisa ja poikkeuksellisen uskollinen omistajaansa kohtaan. Rotu on hyvin oppivainen, joten sitä on helppo opettaa. Ihanteellisen kodin ja pihan vartijan rodusta tekee epäluuloisuus vierasta kohtaan sekä puuttuva metsästysvietti. Rotu ei ole arka eikä aggressiivinen. Erinomaisia ominaisuuksia ovat säänkestävyys, sinnikkyys ja pitkäikäisyys. |
![]() Revontulet ovat monien mielestä maailman kaunein luonnonilmiö. Ensimmäisellä kerralla niiden katselu saattaa olla aivan henkeäsalpaava kokemus. Värikkäimmillään revontulet loimuavat sykäyksittäin ja täyttävät koko taivaankannen upeina vihreinä, punaisina, sinisinä ja violetteina muodostelmina. Revontulet syntyvät sähkövarauksellisten hiukkasten joutuessa maan magneettikehään auringosta jatkuvasti virtaavan aurinkotuulen voimasta. Valot syntyvät hiukkasten törmätessä magneettikentän atomeihin. Revontulia esiintyy yleisimmin maapallon napojen lähellä olevilla leveysasteilla, koska napojen kohdalla voimakkaimmillaan oleva magneettikenttä vetää hiukkasia puoleensa. Revontulia esiintyy ympäri vuoden, mutta ne näkyvät parhaiten talven pimeydessä. Revontulten synnystä on ollut aikojen saatossa monia eri käsityksiä. Niiden suomalainen nimi on saanut alkunsa legendasta, jonka mukaan valoilmiöiden arveltiin olevan kettujen hännästä lähteviä kipinöitä.Grönlannin eskimot uskoivat revontulien olevan vainajien henkiä, jotka ikuisuuteen siirtyessään huvittelivat taivaalla erilaisten urheilulajien parissa. Eskimoiden revontulista käyttämä sana ”aqsalijaat” tarkoittaa jalkapallonpelaajien jalkatyöskentelyä. Henget käyttivät pallona tarun mukaan mursun pääkalloa. Etelä-Ruotsissa ihmiset luulivat revontulten heijastuvan taivaalle saamelaisten etsiskellessä vuoristossa porojaan. |
| Mitä rakkaus on? Rakkaus on ainoa, joka kasvaa, kun sitä tuhlataan. -------------------------------------------------------------------------------- -------------------- Rakkaus ei omista mitään eikä kukaan voi sitä omistaa, sillä rakkaudelle riittää rakkaus. -------------------------------------------------------------------------------- -------------------- Rakkaus antaa vain itsensä ja ottaa ainoastaa omastaan. -------------------------------------------------------------------------------- -------------------- Rakkaus maksetaan rakkaudella. -------------------------------------------------------------------------------- -------------------- Rakkauden sodassa voittaa se joka antautuu. -------------------------------------------------------------------------------- -------------------- Rakkaus ei näe silmillä vaan sielulla. -------------------------------------------------------------------------------- -------------------- Mitä ystävyys on? Ystävyys on kuin yksi sielu kahdessa ruumiissa. -------------------------------------------------------------------------------- ------------------- Ystävyys on ikuista. -------------------------------------------------------------------------------- ------------------ Ystävyys edellyttää jatkuvaa syntien anteeksiantoa. -------------------------------------------------------------------------------- ------------------ Ystävyys on kuin terveys- sen arvon huomaa vasta kun sen on menettänyt. -------------------------------------------------------------------------------- ------------------ Ystävyys on kuin auringonsäde, joka lämmittää pilvisenä päivänä. -------------------------------------------------------------------------------- ----------------- |
Rohkeus ei ole pelon puutetta, vaan pelon hallintaa.
Rudyard Kipling
Aina ihmisen hymyillessä ja etenkin nauraessa hän tuo elämään jotakin tärkeää.
Laurence Sterne
Ajatuksemme ovat kaikkein tärkeintä. Meistä tulee sitä mitä me ajattelemme.
Buddha
Esittämällä ihanneminääsi muutut ennen pitkää sen kaltaiseksi.
Norman Vincent Peale
Älä itke äläkä raivoa. Ymmärrä.
Baruch Spinoza
Katso mitä haluat, niin voit saavuttaa kaiken haluamasi.
Vexom
Se mitä ihminen ajattelee itsestään ratkaisee hänen kohtalonsa.
Henry David Thoreau
Ystävyys edellyttää jatkuvaa syntien anteeksiantoa.
William Blake Viisaus on tyhmyyden ymmärtämistä ja selvittämistä. Mika Kivimaa Kaikki ihmiset tahtoisivat muuttaa ihmiskunnan, mutta kukaan ei halua muuttaa itseään. Leo Tolstoi Jos haluat nähdä sankareita, katso heitä, jotka vastaavat vihaan rakkaudella. Itämainen sananlasku
|
Elä omaa elämääsi, sillä olet kuoleva oman kuolemasi.
Ihminen yksin kärsi niin hirvittävästi tässä maailmassa, että hänen oli pakko keksiä nauru. Koska tulee ihminen aikuiseksi? Toivottavasti ei koskaan, jos aikuisuus merkitsee kehityksen katkeamista, itsetyytyväistä jäykistymistä johonkin muka valmiiseen. Toivottavasti kuitenkin silloin kun vaaditaan, jos aikuisuus tietää vapautumista liiasta arkuudesta, suostumista vastuuseen ja tarvetta jatkuvaan kasvuun. Jokin pisara lapsuutta ja nuoruutta saisi silti seurata mukana elämän iltaan asti.
Rakastaminen ei ole toistensa silmiin katsomista vaan se on katsomista yhdessä samaan suuntaan.
Aina on jotain rakastamisen arvoista. Jos et ole oppinut sitä, et ole oppinut mitään Epäkypsä rakkaus sanoo: rakastan sinua, koska tarvitsen sinua Kypsä rakkaus sanoo: tarvitsen sinua, koska rakastan sinua Elämän ylin onni on varmuus siitä, että sinua rakastetaan sinun itsesi takia -tai tarkemmin sanottuna, itsestäsi huolimatta Ihmisen arvon näkee hänen tavassaan kohdella lähimmäisiään. Rohkeutta ei ole se, että ei pelkää, vaan se, että pelkää, mutta uskaltaa silti. Sinulla on onni, kun et ajattele sen puuttuvan sinulta Et voi rakastaa ketään, jos et ensin opi rakastamaan itseäsi. Kun olet murheellinen, katso sydämeesi ja huomaat, että itket sitä, mikä on tuottanut iloa Maailmalle olet vain joku, mutta jollekkin olet koko maailma Onni on kuin parfyymi, ei sitä voi roiskia toisten päälle saamatta muutamaa pisaraa itseensä Rakkaus on sitä, että antaa lämpönsä toiselle vaikka itsekin palelee Ainoa tapa levittää onnellisuutta on jakaa se jonkun kanssa Kukaan ei voi tehdä kaikkea, mutta jokainen voi tehdä jotakin. Jos jokainen tekee jotakin, tulee kaikki tehdyksi |
Kun kärsin ja kaipasin - Tommy Tabermann Hymyilet, - Tommy Tabermann
Ihmiset tarvitsevat eläessään - Kahlil Gibran -
Jos voin estää yhdenkin sydämen murtumasta, en elä turhaan; - Emily Dickinson -
Tulla lähelle Olla lähellä Päästää lähelle, -Tommy Tabermann |
| musta= pimeys, tuntematon, tyylikkyys valkoinen= puhtaus, viattomuus ruskea= maanläheisyys sininen= rauhoittava, viilentävä, keskittymiskyvyn parantuminen oranssi= elinvoima, iloisuus, ruoansulatuksen parantuminen vihreä= luonto, rauha, tasapaino keltainen= energia, keskittymiskyvyn parantuminen, stressinsietokyvyn parantuminen punainen= intohimo, rakkaus, raivo, energisyys turkoosi= immuniteetin vahvistuminen, rauhoittava, itsevarmuuden parantuminen violetti= sisäinen rauha vaaleanpunainen= rauhoittava, ruokahalua vähentävä, hellyydentunteet herättävä |

Description
Picture
Signed in
