Älypää Pelit

… ole ystävä minulle. Tämä on yksi suosituimmista muistokirjavärssyistä. Heti herää kysymys, kuinka moni tietää, mikä on muistokirja. Se ei ole nyt oleellista. Oleellista on, mitkä ne voisivat olla, nuo kolme sanaa, joissa on se ystävyyden ja välittämisen viesti.  Ulkomaiset vaihto-opiskelijat kiinnittivät huomionsa samaan  asiaan riippumatta kansallisuudesta. Ja sanoivat ihmettelynsä ääneen.

Meiltä suomalaisilta nimittäin puuttuu kolme tärkeää sanaa, joita ilman erityisesti keski-eurooppalaisissa kulttuureissa ei selviä kymmentä minuuttiakaan.  Ne ovat: kiitos, ole hyvä ja anteeksi. Ne tuntuvat olevan nuorille ja valitettavasti myös useille vanhemmillekin täysin tuntemattomia. Tosin joskus kuulee korvikkeita, kuten aha, tossa ja oho, murrealueesta riippuen. Näiden viesti on kuitenkin hieman erilainen, koska ne sanotaan yleensä huolimattomasti, ilman katsekontaktia.

Meiltä puuttuu tietynlainen kohteliaisuuskoodisto lähes täysin. Esimerkiksi aivan peruskohteliaisuus: tervehtiminen.  Ja se näkyy erittäin selvästi jo ala-asteella. Opettajia ei tervehditä, saati sitten kaikkia koulutovereita. Ja mitä pitemmälle kouluttaudutaan, sitä harvemmiksi tervehdykset jäävät.

Toisin Saksassa. Siellä koululaiset ja opiskelijat tervehtivät koulukäytävillä ja pihamaalla  tutut ja tuntemattomat. Opettajia ei sinutella, ja opettajat teitittelevät opiskelijoita viimeistään toisen asteen koulutuksessa. Ei tällaisessa kulttuurissa haistatella opettajille sillä helppoudella kuin meillä. Silmät aukaiseva ja yhä vielä myhäilyttävä tilanne on yhteiskuntatalouden tunnilta, opiskelijat noin 15-vuotiata. Eräs vilkas, hieman äänekäs hiphoppari sai nuhteen: Würden Sie, Herr Bauer, jetzt Mund halten (Voisitteko, herra Bauer, pitää nyt suun kiinni)! Teitittely ja herra+sukunimi viestivät samanarvoisuutta opiskelijan ja opettajan välillä. Opettajilla on tästä huolimatta tarvittava auktoriteetti.

Siinä ja siinä: teititelläkö?

Tässä olisi minun reseptini koulumaailman uuteen hyvinvointiin: kolme pientä sanaa. Kiitos, ole hyvä, anteeksi. Tästä voisi lähteä. Pienesti. Ongelmana on, että näitä ei enää voi opettaa koulussa. Niiden on kuuluttava kodin arkeen. Kotoa käytös omaksutaan. Jos lapset vielä oppisivat tervehtimään kunnolla ja osoittamaan arvostusta teitittelemällä olisimme jo pitkällä. Hurjan pitkällä.